In the end we only regret the chances we didn't take

Mä oon Tii 16-v ja oon kotoisin Keski-Suomesta. Oon lähdössä YFU:n kautta vaihtoon syksyllä, elikkäs vuoden 13-14 vietän näillä näkymin USA:ssa! Aattelin alottaa kirjottaa blogia koska tää on aika helppo tapa päivittää kuulumisia tutuille ja ei tartte facebookkia täyttää sitten nii pahasti kuvilla. Perhetietoja tai mitään muutakaan tarkempii tietoi mulla ei vielä oo, hitto tää odotus on rassaavaa varsinki ku lukee muitten blogeista ihmisten hehkutuksii ku ne saa tietää.. :D
Tosi moni on kyselly et mihin osavaltioon mä haluisin mieluiten, mutta mä oon oikeestaan koittanu olla miettimättä mitään lemppariosavaltioita ja olla vaan mahollisimman avoimin mielin. Oon mä vähän salaa miettiny et mitenhän pärjään jos päädyn vaikka Alaskaan mut jos päädyn niin oon päättäny että mun asenne on että no sitte rakastun Alaskaan ja teen siitä elämäni parhaan vuoden joka tapauksessa!

Vaihtoon lähteminen on ollu mun unelma oikeastaan aina, koska mun vanhemmat on mulle pienestä lähtien sanonu, että ne haluaa tarjota mulle sen mahdollisuuden jos vaan haluun lähtee. Valitsin just Yhdysvallat siks että mun iskä ja sisko on molemmat ollu vaihdossa siellä ja kertonu niin huippuja tarinoita siitä maasta ja niistä ihmisistä ja kulttuurista yleensäkkin että en malta oottaa että pääsen itse kokeemaan sen! Haluun kokee sen aidon high school spiritin ja oppia sujuvan englannin.

Vaikka tää on ollu mun haave jo kauan, niin just niihin aikoihin ku piti hakee, muhun iski ensimmäisen kerran semmone olo että uskallanko mä? Lukio oli just alkamassa ja tiesin et saan hirveesti uusia kavereita ja mietin vaan että uskallanko mä lähtee ja jättää kaikki kamut Suomeen. Nyt ku lukion eka vuos on takana ja oon vaan niin ilone että sillon uskalsin. Oon saanu upeita kavereita tän vuoden aikana, niin upeita että oon varma että ei meidän kaveruus tähän vaihtovuoteen lopu<3 How are you gonna know what a friend is if the circumstances never taught you which ones are real?

Tietysti mua jännittää jättää kaikki ja lähtee ihan yksin maailmalle mutta mä luotan et se vuos tulee olemaan sen arvosta. Joskus tulee päiviä kun pelkkä koko vaihdon ajatteleminen saa ihan hirveen ahistuksen ja pahan olon aallon menee koko kehon läpi. Mut niinäkin päivinä tiiän että myöhemmin katuisin ihan uskomattoman paljon jos en lähtis. Eipä ois myöhemmin kiva miettiä kaikkia niitä menetettyjä mahdollisuuksia ja kokemuksia joista luopu vaan sen takia että pelotti. Jos en nyt lähe maailmalle niin millon sitten? Kivempaa se on vanhana muistella hurjia seikkailuja ku sitä mitenkä elin normaalia, turvallista elämää äidin helmoissa :-D Isi alottaa edelleen sen parhaat tarinat "40 vuotta sitten kun mä olin Texasissa.." ja hitto mäki niin haluun luoda niitä muistoja jotka muistan vielä 40 vuoden päästä! Iskä on myös edelleen yhteyksissä sen host-veljeen, ja se on käynykkin monesti meillä. Mun mielestä ois hirveen hienoo ajatella että saisin luotuja samanlaisia ystävyyssuhteita mitkä kestää vuodet ja välimatkan, ja miettiä että maailman toisella puolella on aina paikka minne mennä!

weheartit